maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulun rauhaa !




Halusin tulla pikaisesti toivottamaan kaikille rauhallista ja iloista joulua ! Meillä on täällä vanhempieni luona jo joulu hyvällä mallilla. Ollaan syöty jouluruokaa (voi tätä turvotuksen määrää!), rauhoituttu ruokalevolle, juotu kaffia ja illemmalla kun loputkin sisaruksistani saapuvat tänne niin jaetaan lahjat. Eli hyvin perinteistä joulua vietetään :). 


Näihin jouluaaton kynsiin halusin kultaista, punaista ja vihreää, koska omasta mielestäni mitkään muut värit eivät kuvaa joulua yhtä hyvin. Ja joulukuusen pallo oli erittäin hyvä kuvausrekvisiitta. :D 

Models Own - Champagne
Leimauslakkana: OPI - Color So Hot It Berns
Leimat XL-laatasta K
+ Vihreitä strasseja

Viettäkää kaikki turvallinen joulu!

<3 Mira

perjantai 21. joulukuuta 2012

Täällä taas, kera joulukuisten lakkauksien !

En tajua kuinka nopeasti aika on mennytkään.. En ole postannut melkein kuukauteen tänne mitään, johtuen lähinnä että meillä ei ole ollut nettiä pariin viikkoon ja aikani/jaksamiseni on mennyt täysin hoidon ja huolenpidon työssäoppiin. No kuitenkin kaikki aherrus on kannattanut ja sain näytöstä kolmosen :) en voisi olla tyytyväisempi. Eilen aloitin hyvillä mielin joululomailuni täällä pohjanmaalla, tai no lomailun ja lomailun, töissähän tämäkin loma vietetään :D. Mutta eipä se mua haittaa :).

Kynsiä en aivan hirveästi ole  lakkaillut, vaikka lakkaa olenkin pitänyt lähes joka päivä, mutta ei aina ole tullut otettua kuvia tai olen vaan muuten tehnyt yhden värin peruslakkailuja. Mutta tässä nyt pidemmittä puheitta pläjäys joulukuussa tekemistäni lakkailuistani, ihan vähän näin anteeksi pyyntönäkin poissaolostani. :)


Ensimmäinen lakkaus sai inspiraation joulupukin vyöstä. Erittäin simppelit tehdä ja mielestäni oikein kivat jouluksi :). Ensiksi lakkasin pohjan klassikko punaisella Ruby Pumps lakalla. Tämän jälkeen tein mustan viivan kynsien alaosaan jättäen punaista kuitenkin näkyville. Lopuksi maalasin sivellintä käyttäen neliön, jonka sisälle tein vielä pienen viivan, tästä muodostui vyön solki.  

Lakkoina käytin:
China Glaze - Ruby Pumps
China Glaze - Liquid Leather
Gina Tricot - Viva Glam


Itsenäisyyspäivän vietin töissä ja voitte vain kuvitella millainen menestys tälläinen suomen lippu manikyyri olikaan vanhusten ja veteraanien keskuudessa :D. Saivat paljon kehuja ja ihasteluja osakseen. Mielessäni oli monta ideaa sinivalkoisissa väreissä mutta päädyin kuitenkin suomen lippuun, sen yksinkertaisuuden vuoksi.

Lakkoina käytin: 
Color Club - Trippie Hippie
Wet'n Wild - E449C-French White Creme


Olimme porukalla jouluostoksilla Ideaparkissa ja hemmottelin itseäni muutamalla Opi:n kynsilakalla, kun kerta olivat alennuksessa (taisivat olla vähän alle 10e). Tämä Jewel Of India on upea magentan värinen shimmer lakka. Halusin vain jakaa tämän ihanuuden vaikka näihin mitään koristeluita en jaksanutkaan tehdä. 

Lakkana käytin:
Opi - Jewel Of India


Tälläiset kynnet tein kummipoikani ristiäisiin. Eivät oikein värien suhteen sopineet mekkooni, mutta kyllä pikkuisen pojan ristiäisissä pitää olla vaaleansinistä :D. Ja kun on talvivauvasta kyse niin lumihiutaleet olivat must. Tein vaaleansinisen lakan päälle liukuvärjäyksen valkoisella jonka päälle leimasin valkoisella lumihiutaleen. Päälle vielä hienoista shimmerilakkaa ja valmista tuli :). 

Lakkoina käytin:
Color Club - Take Me To Your Chateau
Wet'n Wild - E449C-French White Creme
Konad - White
China Glaze - Fairy Dust
Leimat XL-laatasta K



Tässä vielä lähikuvaa lakkauksesta.


Ja söpöys kuva käsistämme <3


Joulukuun alussa Sastamalassa aukesi Tokmanni, joten pitihän sielä käydä katsastamassa minkä laista tavaraa on myynnissä ja minkälaisia lakkoja ;). Mukaan tarttui kolme Flormaria ja tässä DC07. Ei muuten yhtään ketuta kun löytää noita Duo Chrome lakkoja tarjouksessa 3kpl 5e.. Itsehän maksoin niistä noin nelisen euroa kun tulivat Seppälään myyntiin. No ainakin ne kalliimmat pullot mahtuvat seisomaan helmeriin, toisin kuin nämä halvemmat, jotka ovat näissä musta korkkisissa pulloissa. Tässä DC07 ei sitä duochromisuutta juurikaan näjy, mutta ostin tämän kuitenkin koska pidin väristä todella paljon :). 


Koristeluissa tein China Glazen Make A Spectacle glitteri lakalla vinotipit, jonka päälle leimasin (jälleen) valkoisella lumihiutaleet. Oon kyllä rakastanut tota XL-laattaani K, kun siinä on niin iso valikoima erilaisia lumihiutaleita. 


Pienoista kärkikulumaa havaittavissa, mutta menkööt nyt tämän kerran ;p

Lakkoina käytin:
Flormar - DC07
China Glaze - Make A Spectacle
Konad - White
Leimat XL-laatasta K

Noniin ja sen pituinen se. Lupaan olla taas parempi tämän postaamisen kanssa, nyt kun nettikin pelittää :)

<3 Mira 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ostoksia: Lush, Cesarsshop ja Pretty.fi

Hello, my name is Mira and I'm a shopaholic.

Tällä viikolla muhun tuli joku kauhee ostovimma (johtuneeko siitä että sain tietää, että joululoma menee työnteon merkeissä,jes!!:)) ja menin "vähän" yli nettishoppailuni kanssa.. Tilauksia meni kolmeen eri osoitteeseen, Cesarsshopille, Lushille ja Prettylle. Jos siis kiinnostaa tietää mitä ostelin, niin stay tuned :). 

Aloitetaanpa vaikka kynsijutuilla, koska kyseessähän on kynsiblogi. Tehtiin ystäväni Tiian kanssa yhteistilaus Cesarsshopille, postarit puoliksi nerokasta :) !

Vasemmalta oikealle: Edie, Trippie Hippie,
 Take Me To Your Chateau

Color Clubin lakat on ollut aiivan liian kauan tarjouksessa Cesarsshopilla, että pitihän niistä muutama ihanuus kotiuttaa. Valinnanvaikeus oli kyllä suuri, mutta näihin päädytiin. Eka meinasin jättää tuon Edie:n pois tilauksesta, mutta googlasin sen ja swatchit siitä oli liian ihania joten.. :D 

Vasemmalta oikealle: Trippie Hippie, Take Me
 To Your Chateau, Edie

Sitten tilaukseen pääsi XL-laatta K. Olen ollut niin tyytyväinen B-laattaani, joten halusin toisenkin XL-laatan. Tällä kertaa kuitenkin sellaisen jossa on pieniä leimattavia, koko kynnen leimauksien sijaan. Tästä laatasta löytyy iso valikoima lumihiutaleita, jotka olivatkin isoin syy laatan tilaamiseen.
 Lumi tule jo! Vaikka en talvesta tykkääkkään, mutta nyt kun taloudessa on koira niin kurakelit saisivat jo loppua.. 


Viimeisimpänä Cesarshopilta tilasin heidän Rapid Dry Top Coat:in. Innolla odotan tämän testaamista, mutta pitää varmaan ensin käyttää vanhat loppuun.. Seche Vite:n nimeen vannojana saa nähdä viekö tämä lemppari päällyslakan paikan.


Sitten siihen Lushin tilaukseen. En edes tiennyt että Lushilla on suomalaiset nettisivut, tai yleensäkkään kauppaa suomessa kunnes Glitterlandin Katja esitteli blogissaan erästä Lushin suihkujellyä. Kysyin heti, että mistä oot tilannut ja meinasin pudota tuolilta kun sain tietää näistä suomalaisita sivuista :D. No pientä tappiotahan tässä tehtiin kun 50e tilaus Lushille lähetettiin.. 


Mutta ei kaduta! Ihania tuoksuvia tuotteita ja jo itse postipakettikin tuoksui mahtavalta :). 

Lemony Flutter: Tätä oon halunnut jo pitkään. Sitruunalta tuoksuva super kosteuttava rasva kynsinauhoille ja muille kuiville alueille, kuten kantapäille, kyynerpäille.. Olen rakastunut :). Varsinkin nyt kun mulla on työharjoittelu ja käsidesiä kuluu niin kynsinauhat tarttee extra paljon kosteutusta, tää tulee tarpeeseen. 
No Drought: Kuivashamppoo hiuspuuteri muodossa. Tätä ehdinkin jo testata likaisiin hiuksiini ja vei rasvaisuuden täysin pois ja toi mukavaa tuuheutta hiuksiin. I like! 
Sweet Lips:  Suklaan makuinen sokeri kuorinta huulille. Tää on kirjaimellisesti ihan syötävän hyvää, sillä kun tällä on kuorinut huulensa sen saa nuolla pois. Tekis kyllä mieli syödä koko purkillinen.. 
Shine So Bright: Tää latvaseerumi on vähä kahta euroa suuremmassa purkissa ja tosi pieni määrä riittää munki kuiviin luonnonkihariin hiuksiini. Haju on jotenkin yrttinen, ehkä? Ei silti mikään paha tuoksu. 


Viimeisimpänä on Pretty:n tilaus. Näitä tuotteita olen hiukoillut jo montamonta kuukautta, mutta nyt sitten sorruin ostamaan nämä ihanuudet. :) 


Rakastan Urban Decayn luomivärejä ja tämä Book Of Shadows IV onkin jo neljäs paletti jonka omistan heiltä. Mikään halpahan tämä ei ollut, mutta kun miettii mitä kaikkea tässä tulee mukana niin mähän tein tässä voittoa :D okei yritän vaan selitellä osteluriippuvuuttani.. Oon jo muutamat silmämeikit tällä testaillut ja en voisi olla tyytyväisempi. Niin hyvin pigmentoituneita luomivärejä ja toi vedenkestävä nestemäinen silmärajauskynä on aivan mahtava. Tosta ripsarista en oikeen välitä, mutta tuo silmäpohjustus voide olikin jo vanha rakastettu tuttu. Tässä paletissa tulee myös kannettava kaijutin puhelimeen ja aux ja usb-piuha.. Mitä mä näillä teen..? :D 



Tätä Coastal Scents:in meikkisivellin settiä oon hiukoillut varmaan vuoden päivät, mutta yhdessä välissä sitä ei ollut Prettyn sivuilla, tai sitten oon sokia. Hintaa tällä oli 39.90e ja se jaettuna 22 siveltimellä on noin 1.8e per sivellin, joten ei mikään pahan hintainen setti tämä. Ja hintaansakkin nähden nämä kaikki siveltimet ovat todella laadukkaita ja pehmeitä. Setti tulee tuollaisessa nätissä ja kätevässä sivellinrullassa jossa niitä on tosi kätsy säilyttää, suosittelen ! :)

Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin onnittelen :D. Hieman pitkä postaus tällä kertaa ja ehkä mun pitäisikin ruveta johonkin ostolakkoon? En mä siitä kuitenkaan osaisi pitää kiinni .. :D 

<3 Mira

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hello Gorgeous !

Mulla on näemmä menossa missioni saada kaikki tilaamani China Glazet testattua :D .. Ainakin siltä nyt näyttäisi vaikuttavan. 
Tänään vuoron sai Hello Gorgeous!. Se on United In Purpose kokoelmasta, joka on China Glazen tämän vuoden Breast Cancer Awareness kokoelma. Ihana vaaleanpunainen hologlitteri lakka, tykkään tästä tosi paljon vaikka en olekkaan mikään v.punaisen ystävä. 




Käytetyt lakat: 
China Glaze: Hello Gorgeous! (alla)
Golden Rose matte velvet: 107 (kärjissä)
Models Own: Mystic Mauve (pallot)


Tykkään tän tyylisistä koristeluista, oonkin toteuttanut tämän samaisen tekniikan eri lakoilla varmaan 3-4krt. Kärjet tehty siis vapaalla kädellä ja palluraiset dottintoolia käyttäen.



 Kuvasin ikkunan edessä kun oli kerrankin vähän valoa, tykkäättekö askartelemistani lumihiutaleista :D ?

<3 Mira 

maanantai 19. marraskuuta 2012

50. postaukseni !

Elikkäs viidettäkymmenettä postausta viedään! Ei kuulosta kovin paljolta, mutta hitaan alkuni takia tässä sitä ollan nyt :D. Tänä syksynä olen kyllä petrannut mielestäni hyvin blogi kirjoitteluni kanssa, vaikka alku syksystä minulla ei nettiä ollutkaan. Ja tämän kunniaksi blogini ulkoasu on kokenut suuren muutoksen ! :) Olikin jo aika vaihtaa banneri uuteen. Ja kuten edelliselläkin kerralla käytin apunani sivustoa Bannerfans.


Sitten niihin kynsiin kun kynsiblogista on kyse :D. Tänään lakkana oli China Glazen Atlantis. Upea upea upea jelly pohjainen sinivihreä kynsilakka, jossa on hologlitteriä, tykkään ! Peitti kolmella kerroksella ja seche viten päällyslakka teki pinnasta vielä kiiltävämmän ja upeamman. Tämän on juuri niitä ihania tuijottelu lakkoja :>.


Ensiksi ajattelin tehdä jotkut kivat koristelut, mutta päätin että en halua peittää tätä upeaa lakkaa. Ja kivahan se välillä on mennä perus lakkauksillakin :)


 Otin taas tämmöisen epäselvän kuvan kynsistäni. Näissä näkyy parhaiten tuon glitterin oikeanlainen kimallus.

Kysynkin teiltä, näin 50.postauksen kunniaksi, mitä te haluaisitte nähdä blogissani ? 
Rohkeasti saa laittaa ehdotusta tulemaan, joita yritän parhaani mukaan toteutella. :)


Ps. Mitä tykkäätte blogini uudesta ulkoasusta ? :) 

<3 Mira

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Hopeiset kimalluskynnet leimailuilla

Edellisessä postauksessa esittelin China Glazen lakkojani jotka ostin Transdesignilta ja ensimmäisenä testaukseen pääsikin Glistening Snow, joka oli ehkä tilaamastani yhdeksästä lakasta lempparini. Upea hopeinen hologlitteri lakka. Vaati 3-4 kerrosta (ohuita kerroksia), että peitti täysin mutta täysin sen arvoinen.. <3 


Koristelut oli selvä juttu, halusin testata myös tilaamani Joy-lakkaa, jonka ostin nimenomaan sen takia että se olisi hyvä leimaamiseen. Ja aivan mahtavahan se olikin, mutta todella kaunis yksinäänkin.


Leimat löytyi vanhasta kunnon XL-laatastani B. :)


Tälläsessä epäselvässä kuvassa holograappisuus (outo sana taivuttaa..) näkyy tosi hyvin. Ihana kimallus, ei voi kun ihailla. 


Tämmöisistä kynsistä tykkään tosi paljon, kimmellyksestä ja koko kynnen leimailuista. Ja hei, violettia, lemppari väri :D

Joy & Glistening Snow 

<3 Mira 


Kynsilakka ostoksia + swatchit, feat China Glaze

Ensiksi anteeksi tämä pienoinen blogihiljaisuuteni, mutta työssäoppi on vienyt musta kyllä kaikki mehut ja kynsien koristelu ja bloggaaminen on jääny vähä taka-alalle.. Oon kyllä lakkaillu kynsiä, mutta ne ehtii tuhoutua vanhainkodilla alle päiväs, että ei aina huvitakkaan tehdä ihmeempiä. 
Mutta nyt asiaan .. :D 

Tilasin transdesignilta lokakuun lopulla China Glazen lakkoja ennenku ne kallistu. Tai en minä niitä tilannut vaan ihana ystäväni Tiia tilasi ne puolesta, sillä oon vielä vähän pihalla ulkomailta tilaamisessa .. :D Lakat menivät kuitenkin jostain syystä tulliin, joten niiden kanssa oli pientä säätöä että ne saa pois sieltä. Lisäkuluja mulle ei onneksi tullut. Perjantaina nämä sitten saapuivat luokseni. :) 



Vasemmalta oikealle: Joy, I Herd That, Angel Wings, Glistening Snow, Hello Gorgeous!, Atlantis, Fairy Dust, Make A Spectacle ja Luxe And Lush.

Ostin myös Tiialta näitä swatch kiekkoja, joten ostosten ja lakkojen esittely käy huomattavasti helpommin. :)


Tässä vähän kuvaksia lakoista:

Atlantis: Jelly pohjainen sinisenvihreä hologlitteriä sisältävä lakka, tämä upeus vaati nelisen kerrosta muistaakseni.
Hello Gorgeus!: Hologlitteri oksennus vaaleanpunaisella pohjalla.
Glistening Snow: Vaalean hopeinen hologlitteri lakka, aivan ihana ! (Tästä lakasta tulee isosisko mieleen ;D)
Angel Wings: Hyvin samantapainen ihanuus kuin Glistening Snow, mutta kultaisen sävyssä.
I Herd That: Tämäkin sisältä pienenpintä hologlitteriä, kun edellisetkin, ja kuparin ja kullanvärisiä pikkuglittereitä.
Joy: eroaa tämän ryppään muista lakoista olemalla metallinen violetti. Peitti täysin yhdellä kerroksella ja toimii leimailussa täydellisesti (ehdin jo testata, postaus niistä kynsistä huomenna ;)).
  

 Sitten vielä tilaamani efektilakat, näistä oli vaikeampi ottaa kuvaa koska ne ovat swatch kiekoillani ihan omillaan. 

Luxe And Lush: Flakie-lakka josta en vielä oikein osaa sanoa juuta enkä jaata :D .. Jonku lakan päällä ja jossain valossa se näyttää hyvinkin erilaiselta, kameliontti lakka sanoisinko jopa..
Make A Spectacle: Samantapainen kameliontti lakka tämäkin, näyttää erilaiselta eriväristen lakkojen päällä. Sisältää hex-glitteriä, nam.
Fairy Dust: Tätä lakkaa oon himoinnut jo kaaauan. Se on nimensä mukaan kuin keiju pölyä.. Mutta kuitenkin se on vain hologlitteriä :D.

Tämmöisiä lakkoja, huomasitte varmaan että hologlitterit oli vallannu mun ostoslistan ja cremeja en ostanut ollenkaan, oon jotenkin tällä hetkellä kyllästynyn niihin. Toivottavasti tämä auttoi edes vähän jos olet haikaillut samaisia lakkoja ostelevasi.
 :)

<3 Mira

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hoitajan kynnet ja ostoksia


Ensiksi vähän surullisia uutisia.. Mulla alko tosiaan maanantaina työssäoppiminen vanhainkodilla ja kynin kynteni tosi lyhyiksi. Well, what can you do. En voisi kyllä kuvitellakkaan että tuolla pitkillä kynsillä voisi olla kaikkien nostojen ja pesujen kanssa, eihän ne kestäisi millää ja asiakkaat sais haavoja. Mutta hyvät uutiset ovat että sain ohjaajaltani luvan käyttää kynsilakkaa töissä ! jeswuhu! 



Hoitamalla hyvää oloa-kirjasta s.98

Kynnen kärjen ei tulisi näkyä sormien toiselta puolelta ollenkaan ja itseasiassa kynnen valkoista osaa (lunulaa) tulisi olla mahdollisimman vähän, että pöpöt ei pääsis sielä asustelemaan. 



Mutta, nyt lakkauksiin. Tämmöisillä kynsillä oon menny ny kaksi päivää töissä, että ne on vähän kuluneet, mutta hyvin on kestänyt vaikka käsiä oon pessy tavallista enemmän (verrattuna koti/koulu oloihini) ja lätränny käsidesillä joka välissä. Tänään kuitenkin otin nämä pois, sillä ne alkoivat jo olla liian kuluneet. 

Glitterilakka Models Ownin Dancing Queen

Wet'n Wild:in Sugar Coat ja Rimmelin Nail Tip Whitener  on mun lemppari duo rankalaisen manikyyrin tekemiseen. Pois en vaihtais! Ja vielä plussana on, että nää on tosi edullisiakin. Ennen Sugar Coat:ia käytin ranskiksiin Essien Spaghetti Strap lakkaa, kunnes se meni tosi nopeeta aika kökköseksi. Eikä se edes levittynyt niin tasaisesti kuin tämä Wet'n Wild. Tuo Rimmelin lakka on siveltimensä puolesta kuin valkoinen striper, mutta koostumus on paljon parempi kun esim. Kiss:in Striperissa jonka omistan. Näitä suosittelen! 



Sitten niihin ostoksiin..Tilasin nämä viime torstaina ja tänään oli tullut postiluukusta lappu että paketti pitää hakia postin konttorista ku se ei mahtunu luukusta tupaha (ainut huono puoli postiluukuissa :/). Noo oli mukava raskaan työpäivän päätteeksi hakia tämmönen paketti :).


Tilasin China Glazen Wicked-setin lähinnä tuon pimeässä hohtavan Ghoulish Glow-lakan (miksi ne keksi näin vaikean nimen :D) takia. Testaamaan en oo vielä päässy, mutta näin pullosta katsoen tykkäsin kyllä noista muistakin lakoista.
Setin mukana tuli siis:
Roguish Red: Punaisen oranssi creme lakka.
Glitter Goblin: Ihana glitterioksennus, pieniä oransseja ja hopeisia glittereitä läpinäkyvällä pohjalla.
Bizarre Blurple: Tumman violetti lakka jossa tummansinistä shimmeriä.
Ja tietty Ghoulish Glow joka hohtaa pimeässä, tekee kynnelle hieman matan pinnan.


Sitte tilasin vielä Stone Cold:in, jonka olen halunnut ostaa jo pitkään, mutta aina se on jotekin jääny muiden tärkeämpien lakkojen takia ..:D Musta lakka jossa hopeista mikroglitteriä, kuivuu mataksi.

Sitten kaikkein parhaimpiin uutisiin, sunnuntaina minusta tuli tuplatäti kun siskoni sai klo. 17.09 pienen pojan! En malta odottaa että pääsen näkemään molemmat ja tietysti tuoreen isän :)


<3 Mira

lauantai 3. marraskuuta 2012

Chinese inspired nails


Oltiin tänään Villen kanssa jo kovaa vauhtia menossa kauppaan, koska jääkaapissa ei ollut oikein mitään. Sitte ruvettihin miettimään että miksi kaikki kaupat on kiinni, no varmaan siksi että on pyhäinpäivä .. :D 
Joten hetkellisestä mielijohteesta mentiin kiinalaiseen syömään :). En ole ennen ollut kiinalaisessa, mutta tykkäsin ruoasta siellä tosi kovaa. Heti ensimmäiseksi oli pakko maistaa kevätrullaa ja aivan järkyttävän hyväähän se oli! Pääruoaksi syötiin kanaa valkosipulikastikkeessa ja riisiä, jälkkäriksi friteerattua banaania ja vanilja jätskiä. Tuliko jo nälkä ? .. ;D 


Vattat täynnä, paitsi jälkkärille on aina tilaa..

Heaven in a plate <3 

No kiinalaisesta ravintolasta inspiroituneena halusin tehdä aiheeseen sopivat kynnet. Tuumasin aika kauan millaista rupeaisin kehittelemään. Ja kun käsin maalaus ei oiken napannut niin päätin leimata jotain punaisen ja kullan väreissä (mulla ainakin tulee niistä mieleen kiina..). Leimat valitsin XL-laatastani B.


Tämmöiset näistä tuli. Punaisena lakkana on OPI:n  Color So Hot It Berns, joka on alltime lemppari punainen lakkani. Peittää kahdella kerroksella (yhdelläkin voisi selvitä), levittyy mainiosti, eikä valu kynsinauhoille, täydellistä :).



Leimauslakkana käytin Konadin Goldia, yksinkertaisesti koska minulla ei ole muuta. Tämä lakka on leimaamiseen ja yleensäkkin tosi huono, enkä suosittelisi tätä ostettavaksi. Antaa aika hienoisen efektin sillä lakka on tosi ohutta ja huono pigmenttistä. Mutta ehkä se tässä tapauksessa toimii, kun halusin kuitenkin punaisen näkyvän alta. Toivomuslistallani olisikin H&M:n Golden Treasure, Chg:n Passion tai Barry M Gold Foil, jotka ovat kuulemma hyviä kultaisia lakkoja leimaamiseen.




Pökkäsin ikävästi pikkurilliin kun poistin
kynsilakkaa kynsinauhoilta ;s


 Kaikesta huolimatta tykkäsin näistä kiinalais-inspiroituneista kynsistä :) 

<3 Mira



perjantai 2. marraskuuta 2012

Bumblebee-tipit


Tää lakkaus ehkä ideana näytti paremmalta mun päässäni, mutta tämmöiset näistä nyt tuli.Kynsiä lakatessa tajusin ettei mulla oo ikinä ollut keltaista kynsillä, koristeluissa kylläkin, että sinne meni siis keltainen kynsilakka-neitsyys :D ..



Testaukseen pääsi Color Clubin Daisy Does It joka on aika ohut keltainen lakka jossa kultaista shimmeriä. Tätä lakkaa laitoin kaksi kerrosta, joka ei kylläkään peittänyt tarpeeksi, muttei se tässä tapauksessa haitannutkaan sillä tarkoituksenani oli tehdä tälläiset keltamustat tipit josta itselleni ainakin tulee mieleen kimalaiset :D .. Tippeihin käytetty Gina Tricotin aspen gold lakkaa ja Kiss:in mustaa striperiä :)  



Tässä vielä Daisy Does It läheltä, kuvasta kyllä huomaa että lakka on hieman vetistä. Mielestäni on hankala löytää hienon sävyistä keltaista lakkaa mutta tästä kyllä pidin :). 

Minkä väristä lakkaa teillä ei ole koskaan ollut kynsillä ? :) 

<3 Mira

torstai 1. marraskuuta 2012

Koko kynnen leimailuja, gradientit peittäen

Ensialkuihin tein gradientin Flormarin hololakoilla 802 ja 809 (kärjissä). 



Tykkäsin kyllä kovasti tästä yhdistelmästä, hyvin hienoinenhan se oli ja näinhän siinä sitten kävi ku laitto leimat päälle .. Peitti vähän enemmän kun ajattelin ja hyvinhän tuo gradient menikin piiloon :D.
No aina ei voi voittaa ja on nämäkin todella nätit. Pidemmillä kynsillä olisi onnistunut varmaankin mainiosti kun tuo laatan m73 kuvio häipyy kivasti loppua kohden. 


Leimauslakkana: Konad Royal Purple


Ylävasemmalla tuo kyseinen kuvio


Tuo känä nimettömän kynsi vainoaa mua..

 Että tämmöstä iltatoimintaa tänään. Oon aiva yksin kotona, tai no on täällä Tessu-koissu (mutta eipä siitä kovin seuraksi ole). Ja oon tehny kaikkee "single-girl-activities" niinkuin varmaan jotkut saattaa muistaa Sinkkuelämää sarjasta, missä Miranda laittaa vaselinia käsiin ja chillailee ja Carrie tunnustaa syövänsä seisaaltaan jääkaapilla, no minä oon täällä tehny kasvonaamioita, lakkaillu kynsiä (obviously..), syäny sipsiä ja stressannu tulevasta työssäoppimisesta :D .. 




Niin joo ja mua ei oikeasti kannata jättää yksin, sillä silloin eksyn facebookin kynsikoristelut ryhmään ja joku siellä ilmoittaa että mimaxilla on kuukauden tarjouksena kaikki China Glazet ja Orlyt -20%, joten... 
Tilasin Chg:n Wicked lakka setin missä siis on neljä lakkaa: Roguish Red, Glitter Gobling, Bizarre Blurple ja Ghoulish Glow, jonka takia alunperin halusin tuon setin :D. Ja kauan himoittu Stone Cold(hunger games-kokoelmasta) jota olen aina lykännyt ja lykännyt ostamasta. Jos haluamasi tuote on alennukessa, se on kohtaloa, osta se ! Siinä kaikki elämänviisauteni tällä kertaa, kiitän ja kuittaan :D. 

<3 Mira